| Kirjoittaja | Saara Clay |
Lähettäjästä 11/2026
Mukaelma puheesta Lähteysjuhlissa Raahessa 5.9.2026
Miltä tulevaisuus näyttää nuoren aikuisen näkökulmasta? Taustastani: Olen mm. äiti, vaimo, ja kielten opettaja. Ensimmäinen asia, mikä juolahtaa mieleen tätä kysyttäessä on, että Jeesus tulee takaisin! Onko meillä mahtavampaa tulevaisuutta, kuin se, että pääsemme olemaan Vapahtajamme kanssa? Jeesus tulee takaisin!
Toinen asia, minkä kautta lähden tarkastelemaan kysymystä on taustaani peilaten. Mitä sukupolvestani, ja niiden joita opetan, sanotaan? Miten meidän tulevaisuutta kuvataan? Helsingin Sanomat artikkelissaan 20.9.2025 kuvaa sukupolveani sanoin “hylätty sukupolvi”. Anglofonisessa mediassa kuvaus ei ole juurikaan maireampi; sieltä löytyy kuvaus “hopeless generation”, toivoton sukupolvi (esim. Rikard Molander 05/09/2018 ,The hopeless (?) generation takes the stage). Niin englanninkielisessä kuin suomenkielisessä mediassa esiintyy myös kuvaus petetystä sukupolvesta: “ the betrayed generation.” Näitäkö me olemme? Tässäkö meidän tulevaisuutemme? Siksikö osoitamme mieltä?
Toivottomia, hylättyjä, petettyjä.
Miten nämä nuorten sukupolvien leimat ja niiden tulevaisuuden kuva heijastavat sitä todellisuutta, joka kuitenkin tuli ensimmäisenä mieleeni? Eikö Jeesus tullut juuri hylättyjä, toivottomia, ja petetyksi tulleitakin varten? Tieto Jeesuksen paluusta kaikuu vastauksena siihen maailmankuvaan, joka maallisten huolien tuomana muuten musertaisi nuorten tulevaisuudenkuvan. Lähdin tarkastelemaan 1. Tessalonikalaiskirjeen kautta vastauksia tähän raamatulliseen kuvaan nuorten tulevaisuudesta.
Iloitkaa aina…(1.Tes 5:17 KR92) Iloitsemme Jeesuksen rakkaudesta, joka antaa toivoa. Hyvän uutinen rohkaisee (1. Tes. 5:11) ja kannustaa rakastamaan. Siskollani on periaate, että hän sanoo ääneen jokaisen kehun, joka tulee toisesta ihmisestä mieleen. Rohkaisevat sanat eivät jää piiloon vaan voivat antaa lämpöä toiselle ihmiselle. Ihminen huomaa, että hän on tullut hyvässä valossa nähdyksi
…Rukoilkaa lakkaamatta… (1. Tes. 5: 16,17) Olen seitsemän vuoden urani aikanani työskennellyt viidellä eri paikkakunnalla. Uudelle paikkakunnalle muuttaessani en ole välttämättä tuntenut ketään. Olen rukouksessa tuonut esille kaipaukseni. Jumala ei ole hylännyt minua, uudestaan ja uudestaan olen ihmetellyt Jumalan vastauksia rukouksiini, niihinkin, joissa kaipaan uudelle paikkakunnalle ystävää. Sen lisäksi, että pyydämme Jumalalta vastauksia omiin tilanteisiimme, haastammeko koskaan itseämme rukoilemaan, että saisimme toimia vastauksena jonkun rukoukseen?
…Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. (1. kirje tessalonikalaisille 5:18) Katsommeko vain siihen huonoon ja menetettyyn, vai uskallammeko keskittää katseemme Toivoomme? Kuuluuko huuliltamme valitus vai kiitos? Onko nuorille kerrottu ja opetettu näkemään vain pettymyksiä, vai onko heitä rohkaistu katsomaan Iloon?
Maailmassa kuohuu. On energiakriisejä, asumisen kallistuu, töitä on vähän tarjolla ja väkivaltaiset protestit leviävät eri maissa. Vallankumouksia on erilaisia, mutta meidän turvamme on siinä, joka tapahtui kaksituhatta vuotta sitten, jolloin meidän jokaisen tulevaisuus siirtyi pimeydestä valoon. Hyvä Sanoma huulillamme, olkaamme rohkaiseva voima tuleville sukupolville!
Näin te olette, veljet, omalla uskollanne valaneet meihin rohkeutta kaiken hädän ja ahdingon keskellä. Nyt voimme taas elää, jos te kerran pysytte lujasti Herran yhteydessä. (1. Tes. 3: 7-8)