| Kirjoittajan kuva (ei pakollinen) |  |
| Kirjoittaja | Eeva Pouke |
Lähettäjä-lehtemme vuositeemana ovat olleet Jumalan lupaukset. Nyt olemme tulleet vuoden viimeiseen teemaan, ja niin kuin ”ruukataan” sanoa, ei kuitenkaan vähäisimpään.
Lähdimme liikkeelle lupauksesta, että Jumala on luotettava. Kuukausi kuukaudelta olemme saaneet lukea ja tarrautua niihin lupauksiin, jotka Raamattu meille ilmoittaa ja jotka Jumala on luvannut pitää.
Tässä lehdessä saamme tarttua lupaukseen, joka tähtää tulevaisuuteen ja yltää ajan tuolle puolelle: lupaus perinnöstä. Siinä on kysymys enemmästä kuin aineellisesta perinnöstä. Toinen kysymys on se, mitä me teemme perinnöllä, jonka saamme. Otammeko sen vastaan vai hylkäämmekö sen, vai emmekö koe mitään perintöä saaneemmekaan? Varmaa on, että me kaikki olemme saaneet perinnöksi jotakin. Kukin voi tykönään arvioida, kuinka arvokkaana sen pitää.
Se, että elämme tässä maassa, on meille isiemme ja äitiemme työn perintöä. Monesti olen kuullut sanonnan, että ”haluamme valmistaa lapsille helpomman tulevaisuuden”. Silloin on puhuttu perinnöstä, ja usein sillä on tarkoitettu aineellisen hyvinvoinnin kohentumista.
Edelliset sukupolvet kertovat usein, kuinka paljon lapsena piti tehdä työtä. Oliko niin, että siinä sivussa saatiin reppuun itseluottamusta, kun luotettiin, että työ hoituu nuoresta iästä huolimatta? Vastuun kan- taminen painui selkärankaan saakka – mutta perintönä tuli ehkä myös jotakin, minkä Anja Laurila sanoit- taa näin runossaan Mitta:
Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussani mitta.
Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä.
Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.
Mitä repussasi oli, kun lähdit kotoa ja mikä on kantanut sinua tähän saakka? Mitä sinä vuorostasi haluaisit jättää perinnöksi jälkipolville?
Teemamme puhuu vielä yhdestä perinnöstä, joka ei ole meistä kiinni, mutta vaikuttaa suuresti meihin ja maailmaan, jossa elämme. Perintöä on myös hengellinen perintö. Saitko sen, ja millaisen, ja haluatko viedä sitä eteenpäin? Ajattelen, että nimenomaan se, mitä hengellisesti olemme saaneet ja voineet välittää eteenpäin, on sitä, joka kantaa tulevaisuudessa.
Jumalan antama perintö on osallisuutta siitä siunauksesta, joka annettiin Aabrahamille, sinetöitiin Golgatalla ja lunastaa iankaikkiseen elämään. Tämä perintö riittää. Sen kaikki voivat periä. Aikamme väheksyy tätä perintöä, eikä se halua sitä. Se on kuin Tuhlaajapoika-kertomuksen vanhempi poika, jolla on perintöosa isän kodissa, mutta hän ei näe sitä. Hän näkee vain omat työnsä ja vaivan, ja siksi jää osattomaksi perijän ilosta.
Mutta jos olet saanut tulla kotiin kuin nuorempi poika ja kokea Isän rakkauden, tiedät, että olet perillinen Isän rakkauden tähden.
Julkaistu Lähettäjä-lehdessä 11/2o22.
Voit tilata Lähettäjän täältä!
Kuvat: patricia serna ja Aniyora J Unsplash
