Herran Pyhät

Kirjoittajan kuva (ei pakollinen)
Kirjoittaja	KALEVI SILVOLA
Titteli ja paikkakunta (ei pakollinen)	Eläkeläinen, Raahe

Hiukan hämmennyin, kun ystäväni kysyi, tunsinko hyvää kirjaa pyhityksestä. En tuntenut. Rupesin kummastelemaan, miksi en. Armonjärjestyksessä pyhitys kuuluu loppupäähän. Kyllähän pyhitys liittyy kristityn arkeen. Vain pyhät pääsevät porteista sisälle.

Lasken pyhityksen kuuluvan erityisesti vapaiden suuntien mieliaiheisiin. Luterilainen kirkko puhuu siitä hiljaisella äänellä. Minulle on pitkäksi aikaa riittänyt rippikouluaikaisen katekismukseni määritelmä: Pyhitys on syvenevää synnin ja armon tuntoa. Pyhitys liittyy kaikkeen muuhun kristityn elämään. Synnin tunto tarvitaan ensiksi. Eikä siinä auta pieni, kevyt mielensä pahoittaminen. Pitää olla synnin polte sydämessä: Minä hukun, Jumala, pelasta minut! Siinä on syvä synnin tunto läsnä. Nyt alkaa armokin kelvata. Muut pelastuskeinot ovat jo loppuneet. Kun sitten korvat saavat sydämeen asti kuulla synninpäästösanat, ilo puhkeaa. Jumala tekee syntisestä vanhurskaan.

Tässä hetkessä ovat Taivaan voimat kaikkine ilon enkeleineen paikalla ja sydän alkaa kiittää. Mieli kuitenkin vaikertaa: Voi, Herra, kuinka minä koskaan voin maksaa sinulle tämän armon? On vaikea ottaa vastaan lahjaa armosta. Sieluparka on yrittänyt pyhittyä niin vimmatusti kuin mahdollista. On pitänyt tulla, ei vain paremmaksi vaan hyväksi, jopa pyhäksi ihmiseksi, esikuvaksi muille. Jospa sitten Jumala panisi yritykseni merkille. Kyllähän Jumala panee pyhittyjän merkille. Hän kuitenkin tarjoaa ristiinnaulitun Kristuksen kärsivää muotoa pyhittyjän katsottavaksi: Katso häntä, katso rakasta Poikaani! Hän on pyhittänyt itsensä sinun tähtesi, sinun ei enää tarvitse.

Hengelliset isämme ohjasivat pyhityksen alkamaan polviasennosta. Isät olivat itsekin olleet polvillaan, jopa kasvoillaan Jumalan pyhyyden satuttamina. He olivat kokeneet, miltä Jumalan rakkaus tuntuu. Jumalan rakkauden sulatusuunissa alkaa lisääntyä niin synnin kuin armonkin tunto. Ennen kuin Jumalan lapsi huomaakaan, hänessä alkaa kasvaa yhä suurempi riippuvuus Isästä. Hänessä kasvaa halu rukoilla, kiittää, palvella, uhrata. Hän alkaa kysellä, mitä käyttöä minulla on. Haluan olla siellä, missä sinun omasi ovat, siellä missä on sinun valtakuntasi. Emmehän me oikein uskalla tästä palvelusta puhua pyhittymisenä, mutta sitähän se kuitenkin on.

Näin Paavali opettaa: ”Antautukaa palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät.” (Room. 6:19) Teidän tulee ”Jumalaa peläten pyhittää elämänne kokonaan Jumalalle.” (2. Kor. 7:1) ”Jumalan tahto on, että pyhitytte.” (1. Tess. 4:3) Tämän tahtonsa Jumala kuitenkin itse toteuttaa Pyhän Henkensä kautta. Niin kuin Kristus on meille kaikki kaikessa, niin hän on myös pyhityksemme. Tällä tavalla me saamme olla oikeasti pyhiä.

Ota yhteyttä

Postiosoite

Puhelin

Sähköposti