| Kirjoittaja | Leevi Vironmäki |
Siitä on jo aikaa kolmekymmentä neljä vuotta. Meitä oli parikymmentä miestä opiskeluaikamme viimeisessä tentissä. Kysymyksessä oli n.s. Uuden Testamentin tuntemustentti. Tenttaattorimme E. G. G. – myöhemmin Tampereen piispa – ”ahdisteli” meitä kysymyksillä, joihin annettujen vastausten piti osoittaa, missä määrin tunsimme kirjaa, joka oli oleva meidän toimintamme peruskirja. Ja me selvisimme melkoisesti! Mutta sitten tuli kysymys, johon ei kukaan – ei ainakaan aluksi – keksinyt vastausta. Kysymys kuului: Missä kohdassa Uudessa Testamentissa on sanat ”Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä? 
Kuten sanottu, kysymys vei ”käden korvalliselle” joka-ainoalle. Vähitellen toki selvisi, että sanathan ovat Matteuksen jouluevankeliumin lopusta! Eikä hämminkiä olisi varmaankaan syntynytkään, jos kysymykseen olisi sisältynyt koko jae: ”Ja hän on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Matt. 1:21.
Olimme tietenkin vähän hämmästyneitä ja harmistuneitakin. Mutta todellakin vain vähän, sillä tajusimme, että ei yhteen kysymykseen ”koko maailma kaadu”. Samaa ei sensijaan voi sanoa hänestä, jolle nuo sanat ensimmäisen kerran lähes kaksi vuosituhatta sitten lausuttiin. Hän, Joosef, oli totisesti ei vain hämmästynyt vaan syvästi harmissaan. Olihan hän kokenut elämänsä raskaimman pettymyksen: Nainen, jota hän oli sydämestään rakastanut, ei näyttänytkään olevan hänen rakkautensa arvoinen jonka vuoksi hän oli aikonut hyljätä hänet! Ja pettymyksiä mahtuu yhäkin joulun alla elävien ihmisten kokemuksiin: Eivät ole toiveet toteutuneet eivätkä suunnitelmat pitäneet paikkaansa. Ja raskaimpia ovat toisten aiheuttamat pettymykset.
Joosefista kuitenkin kerrotaan, että hän ei pettymystenkään keskellä katkeroitunut eikä ruvennut syyttelemään toisia. Sanonnassa ”aikoi salaisesti hyljätä” kertoo keskimmäinen sana nimittäin kauniisti siitä, että Joosef sittenkin rakasti Mariaa ja tahtoi kaikesta huolimatta – tekemättä asiasta tarpeettoman suurta numeroa – hoitaa asian kaikessa hiljaisuudessa ja ihan kuin koota särkyneet sirpaleet. Miten usein meiltä puuttuukaan tuollaista anteeksiantavaa mieltä! Ja niinpä meiltä jää monesti kokematta se, minkä Joosef sai kokea: Huoli olikin tarpeetonta!
Rovasti Mikko Kivekäs kertoo kirjassaan ”Auringon noususta sen laskuun” isästä, joka oli saattelemassa kasvatuslaitokseen lähtevää poikaansa. Äänettöminä seisottiin asemalaiturilla junaa odotellen. Ei jaksanut isä puhua – oli puhunut itsensä uuvuksiin jo moneen kertaan. Ei pystynyt poikakaan mitään sanomaan, vaikka mieli tekikin. Junan lähtöajan lähestyessä poika kuitenkin katkaisee hiljaisuuden ja pyytää: ”Isä, sano jotain”. Mutta isä ei jaksa. Juuri junan lähtiessä ja pojan jo seistessä vaunun askelmalla isä kuitenkin voittaa itsensä ja sanoo: ”Minun tulee sinua ikävä”. Monien pettymysten jälkeen isä halusi sittenkin rakastaa ja toivoa. Siinä oli Joosefin mieli.
Olipa siinä miehessä, jolle muinoin sanottiin: ”Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä” jotain muutakin esimerkiksi kelpaavaa: Hän teki niinkuin Herra käski! Oli kuuliainen, vaikka ei ymmärtänytkään. Totteli, vaikka tajusikin, että häntä tullaan arvostelemaan ja väärin tuomitsemaan.
Emme saa kuitenkaan unohtaa – emme lämmittävienkään muistojen keskellä emmekä raskaittenkaan huolien alla – että tuo totuus ”Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä ei koske vain joulua – vaikka liittyykin jouluevankeliumiin – vaan koskee koko elämää. Noihin sanoihin, jotka lausuttiin muinoin kiusatulle Joosefille, sisältyy nimittäin evankeliumi myös 20. vuosisadan ihmiselle. Tuli todellinen joulu sille, joka sai kiinni noista sanoista. Tuli joulu, joka jatkuu vielä joulunpyhien mentyäkin. On ihan niinkuin vanhat ovat veisanneet: keskellä paastoa ja suvi talvella”.
Niinpä jäämmekin – kuin tentissä ihan – kyselemään sekä itseltämme että toisilta: Onhan tuttua se, että Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä!
Kirjoitus on julkaistu 50 vuotta sitten Lähettäjä-lehden edeltäjässä, Vartijan ääni -lehdessä. Nyt se julkaistiin uudelleen Lähettäjä-lehdessä 12/2022. Tekstin on alkuperäisessä kirjoitusasussa.
Tilaa Lähettäjä-lehti! Tarkemmat tiedot täällä!
Kuvat: Kiwihug, Lerone Pieters, Jametlene Reskp / Unsplash
