| Kirjoittaja | Veli Siljander |
| Titteli ja paikkakunta (ei pakollinen) | Kalajoki |
Tämän vuoden teemaa – armolahjoja – on käsitelty lehdessämme ansiokkaasti ja monipuolisesti. Haluan vielä kokoavasti ottaa muutamia näkökulmia.
Suurin ilonaiheemme on se, että meillä kaikilla kristityillä on yksi armolahja, joka ylittää kaiken muun, nimittäin iankaikkisen elämän armolahja: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23)
Armolahja, karisma tulee kreikan kielen sanasta kharisma, jonka juurena on iloa merkitsevä sana kharis. Armolahjojen keskiössä on siis, ainakin tulisi olla, ilo ja riemu, sillä ovathan ne ylhäältä annettuja lahjoja. Jumala antaa armolahjana pelastuksen meille kaikille, mutta sen lisäksi erityisiä armolahjoja seurakunnan rakentamiseen, jotta mahdollisimman moni voisi uskoa evankeliumin ja päästä kerran taivaaseen.
Kantakaamme hedelmää
Jokainen kristitty kantaa hedelmää uskoessaan Vapahtajaan. Jeesus itse sanoo, että kristitty, kuten myös väärät profeetat, tunnistetaan heidän hedelmistään (Matt.7: 15–23). Paavali kertoo tarkemmin, miten tämä usko näkyy kristityn elämässä: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal. 5:22–23). Voidaan ajatella, että ensimmäisenä mainittu rakkaus kattaa kaikki muut jäljessä mainitut. Se on kuin valtavan suuri seteliraha, joka jakautuu näihin pienempiin kolikoihin.
Joskus kuulee väitettävän, ettei usko näy tai sen ei tarvitse näkyä millään erityisellä tavalla kristityn elämässä. Näiden raamatunkohtien pohjalta on kuitenkin selvää, että se tavalla tai toisella aina näkyy tai tuntuu jokaisen kristityn elämässä. Olkoon jatkuva rukouksemme, että voisimme kantaa runsaasti tällaista hedelmää. Vaikka niin, että Pyhä Henki aina uudistuvasti sytyttäisi palavan rakkauden niin Jumalaan kuin lähimmäisiimme.
Jokainen saa oman lahjan
Jokaiselle kristitylle kuuluvan armolahjan ja Hengen hedelmien lisäksi Jumala antaa meille itse kullekin oman erityisen lahjan, yhdelle
yhden, toiselle toisen, lahjan, jolla voimme palvella Jumalan seurakuntaa. Kattavin esitys armolahjoista on 1. Kor. 12 ja 14. Huomiotamme kiinnittää se, että Paavali tavallaan katkaisee esityksensä ja asettaa näiden lukujen väliin rakkauden ylistyslaulun 1. Kor. 13. Edeltävän luvun hän oli päättänyt sanoihin: ”Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi.” Sitten hän 13. luvussa kirjoittaa tavattoman kauniisti ja kohti käyvästi rakkauden voimasta ja päättää sen sanoihin: ”Niin pysyvät nämä kolme: Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” Kun hän sen jälkeen jatkaa selvitystään armolahjoista, varmaan korinttilaisillekin selvisi, että rakkaus on kaiken keskus. Ilman rakkautta armolahjat ovat täysin hyödyttömiä, mutta rakkaudessa käytettyinä ne ovat mitä väkevin ase Herran työssä.
Armolahjat eivät ole kunniamerkkejä, joilla ihmiset voivat itseään koristaa, niin kuin eräs kristitty asian ilmaisi. Jumala on antanut ne yhteiseksi hyödyksi, seurakunnan rakentamiseen.
Profetoimisesta
Raamatun mainitsemat armolahjaluettelot (Room. 12; 1. Kor. 12 ja 14 sekä Ef.4) eivät ole täydellisiä. Paavali mainitsee lahjoista vain tärkeimmät. Tavallisesti niistä nostetaan keskusteluun profetoiminen, kielillä puhuminen ja parantamisen armolahja. Tässä yhteydessä haluan viitata vain profetoimiseen.
Mitä profetoiminen oli? Se oli Pyhän Hengen vaikutuksesta välittömästi tapahtuvaa Jumalan tahdon julistamista ´tässä ja nyt`. Voisimme rohkeammin nykyisinkin nimittää Jumalan tahdon mukaista julistusta profetoimiseksi. Usein miellämme profetoimisen harhaan johtavasti tulevaisuuden ennustamiseksi. Sitä se oli vain poikkeustapauksessa.
Kun edellä mainitut kolme armolahjaa nostetaan esille, usein unohtuvat muut, jotka saattavat seurakunnan toimivuuden kannalta olla ensiarvoisen tärkeitä. Mainitsen tässä vain pari, kolme esimerkkeinä. Kukahan meistä on halunnut tai muistanut rukoilla antamisen ja auttamisen lahjaa tai rohkaisemisen lahjaa? (Room. 12:8)
Antamisesta
Luin juuri erään suomalaisen hämmennyksestä, jonka hän ensikertalaisena koki kirkolliskokouksessa. Kirkolliskokouksen avajaismessussa, jossa oli läsnä satakunta edustajaa, kannettiin kolehti yhteisvastuukeräykselle. Se tuotti 117 euroa eli noin 1 euron per edustaja. Hän ihmetteli kolehdin pienuutta, kun kuitenkin jokaiselle maksettiin kirkon varoista ansionmenetyskorvaukset, majoitus- ja matkakulut sekä päivärahat – ja tähän voisi vielä lisätä, että kun he kuitenkin olivat niitä maamme hyväosaisia. Vaikka en tiedäkään tämän tilanteen taustoja, silti ihmettelen: Olemmeko me todella näin itsekkäitä ja rahassa kiinni? Kansanviisaus ilmaisee tämän peri-inhimillisen itsekkyyden osuvasti: ”Kun ihminen herää, hänen rahakukkaronsa herää viimeisenä.”
Jospa Kaiken armon Jumala antaisi meille todella antamisen ja auttamisen armolahjan! Jos meillä ei ole rahaa, voisimme silloin antaa jotakin sellaista, jonka Jumala on sydämellemme pannut. Silloin moni asia muuttuisi.
Rohkaisemisen lahjasta
Kun ajattelen tämän ajan rikkirevittyjä, uupuneita ihmisiä, mieleeni tulee toive ja samalla rukous: Kunpa saisin rohkaisemisen armolahjan. Me emme tarvitse piiskuria ja moittijaa, vaan rohkaisijan ja vierellä kulkijan rinnallemme. Kun tämä toteutuu, silloin matkanteko käy keveämmäksi, tulehtuneet ihmissuhteet eheytyvät, keskinäinen rakkautemme lujittuu ja ilo täyttää mielemme.
Artikkeli on julkaistu Lähettäjä-lehdessä 11/2021.
Tilaa Lähettäjä täältä!
Kuvat: Kristopher Roller, Dora Cavallo, Lina Trochez ja Emil Kalibradov Unsplash
