| Kirjoittajan kuva (ei pakollinen) |  |
| Kirjoittaja | Niko Rantanen |
| Titteli ja paikkakunta (ei pakollinen) | Kalajoen Kristillisen Opiston rehtori |
Arvoisa piispa, hyvät juhlavieraat
Viikolla kun keskustelin juontajamme kanssa näistä juhlista, luuli puhelimen tekoäly, että siltä kysytään jotain. Kesken keskustelun se alkoi puhumaan ja kertoi, että se on löytänyt aiheeseen liittyviä linkkejä. Piti ihan tarkistaa ensimmäinen linkki, joka oli lehtijuttu otsikolla: 9 tapaa pilata juhla. Yksi oli aikataulun venyminen. Vielä kahdeksan kohtaa jäljellä.
Opiston strategiassa mainitaan: Opiston tehtävänä on järjestää koulutusta ja muuta toimintaa paremman tulevaisuuden puolesta oman arvopohjamme mukaisesti. Opisto ei tyydy yksin reagoimaan ympärillä tapahtuviin muutoksiin vaan pyrkii omalla toiminnallaan ja omista lähtökohdistaan käsin muuttamaan maailmaa. Tässä ja kaikessa muussa tarvitsemme yhteistyökumppaneita. Tähän tavoitteeseen liittyen esitin toiveen kaikille puheenvuoron käyttäjille. Toiveena oli, että he kertoisivat muutamalla lauseella millaista yhteistyötä he toivoisivat meidän kanssamme. Lämmin kiitos teille vastauksistanne, jotka tämän seurakunnan ja Jumalan kasvojen edessä annoitte. Talletamme ne mieleemme ja ennen kaikkea sydämeemme.
Tiedämme kaikki, kuinka vaikeana aikana Opisto aikoinaan perustetiin, tiedämme myös hyvin, että ne vaikeudet eivät ole matkan varrella vähentyneet, lähinnä muuttaneet muotoaan. Jos silloin sivistyksen ja kristinuskon arvo tunnustetiin, on tänä päivänä tätä kaikkea alituiseen perusteltava. Itse näen, että kyse on pohjimmiltaan ihmiskäsityksen rappeutumisesta, arvokkaasta Jumalan kuvasta kohti tuotantorattaiden komponenttia, jonka sivistyminen ei palvele itse konetta.
Ihmisarvon rappeutuminen näkyy kirkkaimmin maailman sotakentillä, mutta valitettavasti myös täällä Suomessa koventuneina asenteina ja osaamista, tuottamista ja pärjäämistä painottavassa yhteiskunnassa.
Mitä me Opistona sitten tahdomme teiltä hyvät ystävät. Sitä, että me yhdessä ja erikseen vastustamme tätä kehitystä, että ymmärrämme näiden vähenevien resurssien maailmassa sen, että ihmisen kehittyminen on loputonta, se ei juuri kuluta luonnonvaroja, eikä tunnista niitä rajoja, joita me sille mielellämme asetamme. Ihminen on loputon mahdollisuus, eikä yksin Jumalan silmin katsottuna.
Opiston historian merkkihenkilö Aino Torvinen kirjoitti pöydällensä jääneessä käsikirjoituksessa seuraavaa Opiston alkuvuosista: ”Olen uskaltanut ajatella, että kansanopistomme on kuulunut Jumalan suunnitelmiin, joihin kuuluvat osana myös vaikeat työskentelyolot: hengellisesti vieras ympäristö, paikallisen seurakunnan vähäinen tuki ja hallintoviranomaisten viileä suhtautuminen.” Tänään saan nähdä ja todeta, että ainakin tässä olemme päässeet eteenpäin, kiitos siitä seurakunnalle ja kaupungin väelle. Pysyvyyttä Opiston elämään tuo kuitenkin valtion suunnalta jatkuva viileä suhtautuminen. Kaikessa saamme luottaa, että on yksi, joka pysyy. Se ei ole valtiovallan asenne, vaan kolmiyhteinen Jumala.
Kolme päivää ennen talvisodan syttymistä 27.11.1939 todettiin kannatusyhdistyksessä, että vallitsevan vaikean ja Venäjän taholta uhanalaisen tilanteen johdosta kansanopistotoiminnan aloittaminen siirrettiin syksyyn 1940. Vasta 19.1.1942 Opiston johtokunta päätti, kouluhallituksen suostumuksella, aloittaa opistotyön. Eikä missään hamassa tulevaisuudessa, vaan heti seuraavana päivänä. Tätä reaaliaikaisuuden perinnettä olemme pitäneet ansiokkaasti yllä. Jos jotain tapahtuu, me reagoimme huomenna.
Tahdonkin kiittää hullunrohkeudesta, joustavuudesta ja kaikista mahdottomista ideoista opiston henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä, nykyisiä ja entisiä sekä Opiston yhteistyötahoja ja kaikkia teitä Opiston ystäviä, jotka olette muistaneet meitä rukouksissanne ja taloudellisesti.
Opiston 200 sivuisesta historiikista haluan nostaa esille lopuksi vielä yhden lauseen, jossa on kaikki: Inhimillisin mitoin ajatellen näytti kuin ei tällä kolmannellakaan Opiston perustamisyrityksellä olisi mitään toteutumisen mahdollisuuksia. Korostan, inhimillisin mitoin, meillä ei ollut toivoa. Onneksi meitä ja meidän tulevaisuuttamme ei katsota inhimillisten mittojen läpi, niiden läpi katsottuna näyttää Opiston elämä ja maailman meno kovin toivottomalta.
Saamme olla arkisessa aherruksessamme Jumalan suunnitelman toteuttajia. Mitä viileämmin valtiovalta meihin suhtautuu, sen palavammin ajakaamme asiaamme. Mitä enemmän tekoäly neuvoo meitä juhlan pilaamisessa, sitä enemmän meidän on luotettava siihen, että osaamme tehdä sen ihan itse. Inhimillisin mitoin emme ole mitään, Jumalan mitoin me olemme jo voittaneet. Tätä ilosanomaa me tahdomme vielä eteenpäin avoimen rohkaisevasti.
Lämmin kiitos kaikille juhlavieraille. Me olemme hyvin iloisia, että olet täällä tänään, tästä meidän on hyvä jatkaa.
