| Kirjoittaja | Liisa Sivonen |
Artikkeli Lähettäjästä 3/2026
Kerrotaan, että ateistien kongressissa USA:ssa pohdittiin kysymystä, miten kristinuskon vaikutus voitaisiin pyyhkiä pois maailmasta tämän miespolven aikana. Puheenvuoron pyysi vanha ateistiveteraani Lennsrand, joka oli käyttänyt koko elämänsä kristinuskon poispyyhkimiseksi.
Pitkästä elämänkokemuksestaan käsin hän totesi: Emme voi ajatella, että pystyisimme voittamaan kristinuskon ennen kuin olemme luoneet sellaisen laulun, joka on parempi kuin kristillinen laulu. Mutta meillä ei ole, mistä laulaa. Kristillisellä seurakunnalla on, mistä laulaa. Se laulaa Herran jaloista teoista. Jesajan kirjassa kehotetaan: Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä jaloja töitä hän on tehnyt, tulkoot ne tunnetuiksi kaikessa maassa.
Kokemuksesta tiedämme, että laulut ja yleensä musiikki avaa sydämissämme sellaisia kanavia ja lukkoja, joita mitkään muut avaimet eivät pysty aukomaan.
Vierailu vanhainkodissa
Mielessäni on muisto vuosien takaa. Olin vielä hyvin nuori. Olimme serkkutyttöjen kanssa kesäretkellä. Kuljimme jalkaisin hiljaisia salopolkuja ja kärriteitä pitkin. Kesä oli kauneimmillaan, metsä tuoksui, linnut lauloivat. Vierailimme monissa sukulaistalossa.
Viimeinen matkakohde oli vanhainkoti. Suuressa talossa kiertelimme huoneissa, joissa oli monenlaisia sairaita, oli tuttuja ja tuntemattomia, sänkyihin sidottuja ja liikkuvaisia. Juttelimme ja lauloimme heidän toivelaulujaan.
Eräässä avarassa ja valoisassa huoneessa loikoili vuoteella reuman runtelema nainen. Käsien ja jalkojen nivelet olivat pahoin turvonneet ja koukistuneet. Luultavasti hän oli kokonaan sänkyyn sidottu. Näky järkytti minua suuresti. Hänen kasvonsa olivat kuitenkin nuorekkaat iloiset ja kauniit. Pala kurkussa ja kyynelet silmissä, katselin ja kuuntelin, yllätyin, kun kuulin hänen toiveensa. Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea.. Mieleeni nousi monia kysymyksiä, miten voi kiittää tuossa tilassa, kipujen keskellä, toisten armoilla olevana. Kuitenkin hän lauloi eläytyen kiitollisin mielin kasvot loistaen. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra sulle annan ikikiitoksen. Kaikesta näki, että hänen sydämessään asui usko armolliseen Jumalaan, häneen, joka oli kuljettanut häntä läpi elämän myrskyjen.
Hyvin usein, kuullessani tätä virttä, muistan Iidan uskon kirkastamat kasvot. Silloin, vuosia sitten, saimme serkkujeni kanssa olla sairailta oppimassa. Se oli kuin taivashetki. Saimme kurkistaa sinne, missä on ruumiit aivan uudet, puhtaat kirkkaat kokonaan.
Laulun sanoittaja on ruotsalainen pelastusarmeijan upseeri August Ludvig Storm. Hän toimi Ruotsin pelastusarmeijan taloussihteerinä. Hänestä kerrottiin, että vaikea selkäsairaus rajoitti hänen työntekoaan, mutta hänelle tyypillinen luonteen iloisuus ja valoisuus säilyivät. Hän sai käytännössä opetella mitä runossaan kirjoitti.
Jumalan kansa – laulava kansa
Hengellisten laulujen syvä ja kirkas pohjavirta ulottuu satojen vuosien taakse. Jumalan kansa on laulava kansa. Tänäänkin se laulaa Herran jaloista teoista. Oikein on sanottu myös Siionin virsien kansilehdellä: Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle.
Virret syntyivät jumalanpalvelusta varten luterilaisuuden aamunkoitossa. Kun herätysliikkeet syntyivät Saksassa ja levisivät sieltä tännekin Suomeen, alettiin kirjoitella pieniä lauluvihkosia. Vuosien saatossa lauluja kirjoitettiin ja sävellettiin lisää. Nykyisin on jokaisella liikkeellä oma laulukirja.
Tänään ajattelen Siionin Matkalaulut -kirjaa. Siinä on minulle kauneimmat ja rakkaimmat laulut. Muistan vieläkin lapsuudesta sinikantisen lauluvihon. Siitä äiti opetti kaikki sydäntä sykähdyttävät laulut, kuten Onpa taivaassa tarjona lapsillekin ja Jeesus mua rakastaa. Kerran opitut ihanat laulut ovat painuneet syvälle sydämeen. Sieltä ne ajan saatossa pulpahtelevat mieleen ruokkien ja lohduttaen. Niitä ei koi syö eikä ruoste raiskaa.
Usein muistelen äitini hautajaisia, joissa tyttäremme Leena lauloi mummon opettaman laulun.
Kerran kaunehin, laulu riemuisin
Soi kuin vetten pauhu aivan.
Sen mä kuulla saan
Pois kun päältä maan
Saavun riemuhun mä taivaan.
Karitsan kun edessä mä seisoen
Taivaan kulta kanteleita soittelen,
Silloin armahin, laulu riemuisin
Soi kuin vetten pauhu aivan.