Naistyöntekijöiden koulutus Etiopiassa

Tukisopimus 2 000 € / vuosi

Etiopian Mekane Yesus - kirkon motto on: Koko evankeliumi koko ihmiselle. Hengellisen työn ohella seurakuntien, rovastikuntien ja synodin naistyöntekijät antavat monenlaista käytännön apua ja opetusta. Tavoitteena on rohkaista ja auttaa naisia palvelemaan omilla lahjoillaan Jumalaa, perhettään ja yhteisöä, jossa he elävät.

 

Kaikenlainen naisen aseman parantaminen on erittäin tärkeää tässä maassa. Naisille opetetaan mm. lukutaitoa, terveydenhoitoa, ravitsemustietoutta, käsitöitä ja perhe-elämään liittyviä asioita. Heille kerrotaan kulttuurien vahingollisista tavoista ja opetetaan johtajuutta. Naistyö haluaa rohkaista naisia panemaan oppi käytäntöön ja jakamaan oppimaansa eteenpäin. Tärkeää on myös rohkaista seurakuntien johtajia luottamaan naisten taitoihin ja mahdollisuuksiin palvella seurakunnassa.                          

Synodin naistyön koordinaattorina toimii Nigatwa Anbese. Seurakunnissa tehtävän työn kautta tavoitetaan vuosittain yli 40 000 naista. Työ laajenee koko ajan, sillä seurakunnissa järjestetään myös uusien naistyöntekijöiden koulutusta. Vuonna 2013 työntekijäkoulutukseen on osallistunut lähes 300 naista.

Tyttöpiiritoiminta

Naistyön piiriin kuuluva tyttöpiiritoiminta on levinnyt laajalle ja se on otettu vastaan erittäin kiitollisena. Tämäkin toiminta laajenee koko ajan. On ollut ilahduttavaa nähdä, millä innolla tytöt ovat kokoontuneet omiin piireihinsä keskustelemaan ja saamaan monenlaista heille tärkeää opetusta. Viikoittain piireihin kokoontuu yli 4 000 tyttöä.

naisia

Hengellisen opetuksen lisäksi opitaan monia elämässä tarvittavia taitoja. Opitaan vastustamaan tyttöjen ympärileikkausta, aborttia ja alaikäisten avioliittoja. Tyttöjen kautta uudet asenteet saavuttavat myös heidän vanhempansa. Edistystä on nähtävissä. Opiskelleita tyttöjä ei ole enää ympärileikattu. Siinä on auttanut myös valtion kielteinen asenne, sillä nykyisin tyttöjen ympärileikkaus on rangaistavaa. Yksi tyttöpiirin vetäjistä kertoi saaneensa opetuksesta aineksia myös omaan avioliittoonsa.

 

Terveyspalvelua

Synodimme naistyöntoimistosta jaetaan myös monenlaista terveystietoa naisille. Naistyöntekijämme kokoavat mm. fistulapotilaita ja informoivat heistä naistyön toimistoon. Nämä naiset ovat revenneet pahasti synnytyksessä tai ympärileikkaus on vahingoittanut heitä, eivätkä he kykene pidättämään virtsaansa. Kevään 2013 aikana haettiin sairaalan omalla autolla yhdeksän naista kahdelta syrjäiseltä seudulta hoitoon Metun sairaalaan. Näiden naisten olisi hankala kulkea yleisillä kulkuneuvoilla jo hajuhaittojenkin vuoksi.

 

elefanttitauti

Toisena tärkeänä terveyspalvelun kohteena ovat elefanttitautia potevat naiset ja miehet. Tartunnan voi saada punamultaisesta maaperästä. Pahasti turvonneet jalat ovat suuri häpeä ja tautia sairastavat naiset jäävät usein kyyhöttämään kotiin. Jopa torille meno saattaa olla ylivoimaisen vaikeaa. Kun turvotus saadaan laskemaan puhtaudella, lääkesaippualla ja öljyllä sekä sukkien ja kenkien käytöllä, voi eteen aueta uusi elämä. Työntekijät hankkivat tarvittavat aineet ja tavarat ja myyvät niitä potilaille pientä korvausta vastaan. Hoidon toteuttamisesta huolehtivat asianomaiset itse. Noin 1 400 naista ja miestä on osallistunut hoitoon opastaviin ryhmiin.

Kiitämme teitä kaikesta muistamisesta, esirukouksista ja taloudellisesta tuesta naistyölle!

Lähteet: Hankeraportit, SLS, Taina Taskila ja Regina Hantikainen

Kuvat: Taina Taskila ja Regina Hantikainen